360 asteen valokuvat mahdollistavat tilojen näytön missä vain, milloin vain

28.2.2018

360°-kuvat tuovat toimitilamarkkinoinnin uudelle tasolle, kun potentiaalinen vuokralainen pääsee tarkastelemaan tilaa jo ennen paikan päällä tapahtuvaa kohde-esittelyä.

| Pasilanportti toimistokohteesta on kuvattu edustavat 360 asteen kuvat |

Kuvakaappaus 360 asteen kuvasta

360 asteen valokuvalla tarkoitetaan panoraamatyyppistä, nimensä mukaisesti ympyränmuotoista valokuvaa, jossa käyttäjä pääsee selaamalla liikkumaan joka suuntaan. 360°-kuva ympäröi sitä pistettä, josta kuva on otettu. 360 asteen kuvat soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi maisemien tai sisätilojen esittämiseen.

Toimitilamarkkinointiin 360°-kuvat tuovat huikean lisän perinteisten valokuvien ja pohjakuvien rinnalle. Tilanhakijalle mahdollisuus kulkea tilassa 360°-kuvan avulla tuo selkeää etua – aikaa säästyy. Kuvasta voi myös varsinaisella näytöllä käymisen jälkeen tarkistaa tilan ominaisuuksia. Näin tilanhakijan ei tarvitse välttämättä soittaa välittäjälle varmistaakseen tilan sopivuuden tietyn yksityiskohdan osalta. Tiloja välittävän tahon työ helpottuu, kun tilanhakijat näkevät ilmoituksen 360°-kuvasta, mikäli tila ei selkeästi sovellu heidän tarpeisiinsa.

Enemmän tietoa päätöksenteon tukena

Varastotiloja vuokratessa tilan korkeus ja muut spesifit ominaisuudet ovat tärkeitä tietoja, ja yksikin väärä tai puuttuva ominaisuus saattaa tehdä tiloista tietylle käyttäjälle soveltumattomat. 360°-kuvan avulla tilan korkeus ja moni muu toiminnallisuus selviää muutamalla vilkaisulla, jolloin aikaa säästyy ja sopivat tilat saattavat löytyä nopeammin ja helpommin.

Liiketilan sijainti kauppakeskuksen sisällä on oleellinen tieto tilanhakijalle. Tämän tiedon saa helposti mukaan 360°-kuvaan. Samat tiedot voidaan toki kirjoittaa auki vuokrausilmoitukseen, mutta kuva kertoo ympäristöstä nopeasti ja selkeästi.

360°-kuva havainnollistaa tilan ja saattaa sujuvoittaa vuokrausprosessia

Tilanhakijalle täyden ympyrän valokuvien tulo tarkoittaa sitä, että jo varhaisemmassa vaiheessa vuokrausprosessia käytössä on paljon enemmän tietoa kuin aikaisemmin. Perinteisille valokuville on edelleen tarvetta, mutta useassa tilanteessa on etua siitä, että tilat näkee lisäksi halutessaan kokonaisuudessaan, lattiasta kattoon, seinästä seinään.

Tiloja.fi:n tiimissä työskentelee kokeneita valokuvaajia, jotka toteuttavat 360°-kuvasi ammattimaisesti. Voit katsoa tästä esimerkiksi Pasilanportti-toimitilakohteen edustavat 360°-kuvat. Ota meihin yhteyttä, kun haluat nostaa toimitilamarkkinointisi uudelle tasolle!

Teksti: Maija Vikman, Suomen Tiloja.fi Oy