SRV:n omistamat purettavat rakennukset Keravalla täyttyvät kesäksi taiteesta

30.6.2016

Keravan keskustassa sijaitsevat, syksyllä purettavat Kahverin ja Petterin liikerakennukset saavat kesäksi ulkoseiniinsä näyttäviä maalauksia.

| Tiloja.fi toimitilauutiset - placeholder 02 |

Kahverin ja Petterin kiinteistöt omistava SRV on myöntänyt rakennusten ulkoseinien käyttöluvan Keravan kulttuuripalveluille, joka välittää tiloja eteenpäin taiteilijoille ilmaiseksi. Purkutaide-projektiksi nimetyn taidehankkeen kokoavana johtajana toimii Keravalla graffititaiteilija Jouni Väänänen . Väänäsen omia teoksia tullaan näkemään seinillä, mutta lisäksi hän koordinoi kesän ajan muita projektissa mukana olevia graffiti- ja katutaiteilijoita.

”Kaikki taiteilijat osallistuvat projektiin ilman korvausta. Näin isoja seinäpintoja kaupunkiympäristössä on harvoin saatavana maalattavaksi ja vielä harvemmin niiden toteutukseen saa vapaat kädet – taiteilijatkin kokevat sen hienona mahdollisuutena", kertoo Väänänen.

”Kävelykadun varsi tulee kokemaan seuraavien vuosien aikana suuren muutoksen ja kesän aikana syntyvä taide on sille hyvä aloitus. Tällä hetkellä vajaakäytössä olevat kiinteistöt halutaan antaa taidekäyttöön piristämään kaupunkilaisten arkea. Tämä on myös esimerkki hyvästä yhteistyöstä Keravan kaupungin kanssa”, kertoo SRV:n asiakkuusjohtaja Toni Kankare.

Nykyisen Aleksintorin, Kahverin ja Petterin rakennusten tilalle rakennetaan kauppakeskus ja viisi kerrostaloa, joiden muodostamat korttelit muuttavat valmistuessaan Keravan keskustailmettä huomattavasti. Kiinteistöjen purkutyöt alkavat syksyllä 2016 ja kauppakeskus sekä ensimmäiset asuinkerrostalot valmistuvat vuonna 2018.