Suunnittelukilpailusta ideoita Jyväskylän vanhan torin ja Lyseon korttelin kehittämiseen

10.2.2017

Kilpailuun osallistu 17 ehdotusta. Kaupunkisuunnittelun ja -kehittämisen osaajista koostuneen raadin valitsemaksi voittajaksi nousi "Särmä"-niminen suunnitelma.

| Jyväskylän vanhan Torin suunnittelukilpailun voittajateos on Särmä |

Jyväskylän toritoiminta siirtyy ensi vuonna uudelle toimintapaikalleen. Nykyiselle Kauppatorille avautuu uudenlaisia käyttömahdollisuuksia, joita lähdettiin etsimään Jyväskylän kaupungin ja Lappset Group Oy:n järjestämässä, maisemasuunnittelun opiskelijoille suunnatussa ideakilpailussa. Torin uuden käyttötarkoituksen lisäksi tehtävänä oli tarkastella viereisen Lyseon korttelin suunnitteilla olevien asuinpihojen mahdollisuuksia.

Kilpailuehdotuksia saatiin yhteensä 17 kappaletta ja näitä arvioinut palkintolautakunta koostui monialaisesta joukosta kaupunkisuunnittelun ja kehittämisen asiantuntijoita. Kilpailun voittajaksi valikoitui ”Särmä”-niminen ehdotus, jossa vanhalle torille muodostui urbaani aukiotunnelma ja ainekset kaupunkimaiselle säpinälle. Alueelle oli suunniteltu paikkoja niin rentoon oleskeluun kuin liikunnallisille aktiviteeteille. Toiseksi sijoittunutta ”Toriareena”-ehdotusta kiitettiin vanhan torialueen runsaasta vehreyttämisestä ja kolmanneksi sijoittunut ”Ahjo” erottautui laadukkailla ja tunnelmallisilla havainnekuvilla.

Kaupunkilaiset tutustuivat kilpailuehdotuksiin innokkaasti netissä ja verkkokyselyssä annettiin ääniä yhteensä 6 126 kappaletta. Kaupunkilaisten aktiivinen osallistuminen osoittaa, että keskustan kehittäminen ja torialueen tulevaisuus kiinnostavat. Palkittuja kilpailuehdotuksia tullaan jatkossa hyödyntämään vanhan torialueen ja Lyseon korttelin kehittämisen ideapankkina.

(Kuva: Elina Lindholm)