Turun toimistotilojen käyttöaste on nyt maan parhaimmistoa

17.3.2017

Turussa toimitilojen käyttöasteet paranivat viime vuonna edellisvuoteen verrattuna niin liike-, toimisto- kuin tuotantotilojenkin kohdalla.

| Turun seudun toimitilauutiset, placeholder-kuva |

Turun toimistotiloista on tällä hetkellä tyhjillään 8,9 prosenttia, mikä on pienempi luku kuin Suomen muissa suurissa kasvukeskuksissa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tyhjillään on 13,9 prosenttia toimistotiloista.

Turun parantunut tilanne selittyy muun muassa alueen positiivisilla talousnäkymillä. Erityisen hyvä käyttöaste on tuotanto- ja logistiikkatiloilla: vain neljä prosenttia tiloista on tyhjillään. Useat logistiikkayritykset pohtivat lisäksi tilojensa laajennusinvestointeja.

Sama ilmiö on nähtävissä myös kauppakeskuksissa. Esimerkiksi pitkään alhaisesta käyttöasteesta kärsinyt Forumin kauppakeskus alkaa nyt olla täynnä. Myös nelisen vuotta tyhjillään olleeseen entiseen Kodin Ykkösen tilaan on tulossa uusia vuokralaisia. Tila avataan Länsi1 -nimisenä kauppakeskuksena huhtikuun alussa.